sunnuntai, 30. heinäkuu 2023

Kohtuullisen minimin viitebudjetti

Suomen perustuslaissa turvataan jokaiselle kansalaiselle oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon silloinkin, kun omat tulot eivät siihen riitä tai taloutta kohtaa joku riskitilanne esimerkiksi työttömyys. Se merkitsee sitä, että kaikilla on oltava joku paikka asua, ruokaa sekä mahdollisuus saada tarpeen vaatiessa sairaan- tai muuta hoitoa. Tämä mahdollistetaan julkisen sektorin tarjoamilla erilaisilla palveluilla ja tulonsiirroilla, jota myös sosiaaliturvaksi kutsutaan. Miten ja millä tasolla tämä todellisuudessa toteutuu, on sitten oma lukunsa.

Julkisessa keskustelussa tuodaan usein esiin käsitys erityisesti perusturvan riittämättömästä tasosta. Toisaalta esitetään myös näkemyksiä, joiden mukaan taso on turhankin korkea. Laki ei kuitenkaan määrittele riittävän tai kohtuullisen toimeentulon tasoa, joten vastausta on haettava muualta. Kuluttajantutkimuskeskus onkin yrittänyt määritellä kehyksiä riittävälle toimeentulolle ja käyttää siinä kohtuullisen minimin -käsitettä. Sisältöä hahmotetaan kohtuullisen minimin viitebudjetilla. Viitebudjetit tekevät näkyväksi sen, millaisista hyödykkeistä muodostuu välttämättömäksi katsottu kulutus. Näillä hyödykkeillä ihminen tulee toimeen, voi ylläpitää terveyttään ja halutessaan osallistua sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen elämään. Viitebudjettien lähtökohtana ei ole se, miten tulot tulee kuluttaa, vaan huomio on toimintakykyisen perheenjäsenen tai kotitalouden tarpeissa. Meillä viitebudjetit on laadittu kohtuullisen minimin kulutustasolle, joka on niukka, mutta yleensä yltää pienituloisuusrajalla olevalle tasolle.

Välttämättömien hyödykkeiden määrittelyyn on useita tapoja. Yksi tapa tehdä määrittely ovat erilaiset poliittiset tai hallinnolliset periaatteet. Niistä esimerkkinä on toimeentulotuen perusosan määrittely. Yksin asuvan henkilön tai yksinhuoltajan perusosan suuruus on määritelty toimeentulotukilain 9. §:ssä. Vuonna 2023 perusosan määrä yksin asuvalle on 555,11 e/kk. Muiden henkilöiden perusturva johdetaan yksin asuvan perusturvasta mm. perhesuhteiden mukaan. Sinänsä sekä toimeentulotuen perusosaan että viitebudjettiin sisältyvät menoryhmät ovat varsin samanlaisia. Selkein ero budjettien ja normien välillä on, että viitebudjetissa hyödykkeet on yksilöity, hinnoiteltu ja niiden aiheuttamat kulut on yksilöity, toimeentulotuki sisältää vain karkean kulutusmenojaottelun.

Suomessa ei ole virallista köyhyys- tai pienituloisuusrajaa. Meillä pienituloisiksi katsotaan henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot kulutusyksikköä kohti ovat pienemmät kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevien rahatulojen mediaanitulosta. Yhden hengen taloudessa pienituloisuusraja on 15 320 €/v ja 1 277 €/kk. Kahden aikuisen taloudessa raja on 22 980 €/v ja 1915/€v. Tämä ei kuitenkaan vastaa kysymykseen perusturvan riittävyydestä, vaan ainoastaan siihen, miten perusturvan varassa oleva kotitalous asemoituu suhteessa muihin kotitalouksiin.  Siihen, riittävätkö kotitalouden käytettävissä olevat tulot tavanomaiseen elämiseen haetaan vastausta viitebudjetin avulla.

Kohtuullisen minimin viitebudjetti on yritys hahmottaa sitä, mitä ihmisarvoiseen elämään vähimmillään tarvitaan. Se ei tarkoita, että sosiaaliturva tarjoaisi sen mukaisen tason. Todellisessa elämässä perusturvan varassa elävän tulotaso jää huomattavasti kohtuullisen minimin alle eivätkä pienimmät eläkkeetkään yllä kohtuullisen minimin tasoon. Mutta mitä siihen sitten kuuluu? Saako köyhällä olla televisio ja ehkä vielä kän­nyk­käkin? Entä pukeutuminen, miten olisi uudet kengät vuosittain? Saako olla vapaa-ajan harrastuksia?

Kaikkiin edellä oleviin kysymyksiin vastaus on myönteinen. Perushyvinvointiin, siihen kohtuulliseen minimiin, kuuluu matkapuhelin ja televisio. Uudet kengätkin voi ostaa, ainakin joskus. Vuoden vaatetukseen voi yksin asuva käyttää 48 €/kk (576 €/v), tiedot Turun yliopiston viitebudjetista 2022. Vapaa-ajan harrastuksiinkin voi käyttää 78 €/kk (936 €/v). Perushyvinvointiin kuuluu myös terveydenhoito, jonka vuosibudjetti on 600 €. Luvut vaihtelevat paikkakunnittain, tässä esitetyt luvut ovat keskimääräisiä koskien koko maata. Erityisesti asumisen osalta luvut voivat poiketa huomattavastikin eri alueilla.

Kohtuullisen minimin mukainen ruokailu on helposti määriteltävissä, jos otetaan huomioon vain ravitse­muksellisesti oikeanlaisen ravinnon saanti. Asiaan vaikuttavat kuitenkin myös mm. sosiaaliset seikat ja asianomaisen tiedot ja taidot.  Yksin asuvan naisen kohtuullisen minimin mukaiset ruokamenot ovat 258 €/kk (3096 €/v).

Entä mitä kuuluu ihmisarvoiseen asumiseen ja mitä se maksaa? Varmaankin asunnon olisi hyvä olla lämmin, turvallinen ja terveellinen. Enkä pitäisi sopimattoman sitäkään, että asunnossa on mahdollisuus yksityisyyteen, lepoon, peseytymiseen ja ruoanlaittoon. Asunnon olisi myös hyvä sijaita turvallisessa ja viihtyisässä ympäristössä. Hinta vaihtelee alueesta riippuen, kalleinta on pääkaupunkiseudulla 799 €/kk (9 588 €/v), mutta keskimääräinen arvo on 599 €/kk (7 184 €/v).

Varmaan pitää myös liikkuakin. Kun liikkuminen onnistuu julkisen liikenteen välineillä, kohtuullisen minimin mukainen kulu on 55 €/kk (660  €/v), pääkaupunkiseudulla kympin enemmän kuukaudessa. Julkista liikennettä ei ole kaikkialla, joten tilanne ei välttämättä ole näin hyvä, jopa oma auto saattaa olla välttämätön.  

Kaiken kaikkiaan kuukauden viitebudjetti (ilman autoa) vuonna 2022 erilaisille esimerkkitalouksille on seuraava:                                                   viitebudjetti%202023.jpg

                                                    

 

lauantai, 23. lokakuu 2021

Eläkkeet ja indeksit

Suomen lakisääteinen eläkejärjestelmä muodostuu kahdesta järjestelmästä; ansiosidonnaisesta   työeläkejärjestelmästä ja vähimmäisturvan takaavasta kansaneläkejärjestelmästä. Kansaneläke turvaa yhdessä takuueläkkeen kanssa vähimmäistoimeentulon niissä tapauksissa, joissa hakijan työeläke on hyvin pieni tai hakija ei saa lainkaan työeläkettä. Kansaneläke rahoitetaan nykyisin yksinomaan verotuloilla. Yksityisen puolen eläkejärjestelmä perustuu osin jakojärjestelmään ja osin rahastoivaan järjestelmään. Osa, n. 5/6, menee heti eläkkeensaajien eläkkeisiin ja osa n. 1/6, työeläkemaksuista rahastoidaan.

Kyseessä siis on kaksi eläkejärjestelmää, joiden rahoitus on erilainen ja samoin niiden indeksiturva on erilainen. Kansaneläkeindeksi ei ota lainkaan huomioon yleistä ansiotulojen kehitystä, vaan on sidottu ainoastaan hintakehitykseen. Työeläkeindeksi puolestaan ottaa huomioon sekä hinta- että palkkatason muutokset. Kun kyseessä ovat eri järjestelmät, siitä seuraa, että muutos yhdessä järjestelmässä ei vaikuta toiseen järjestelmään, muutokset on tehtävä kumpaankin erikseen. Seuraavassa keskityn työeläkejär­jestelmään, jossa pitkään on käyty keskustelua ns. taitetusta indeksistä. Taitettu indeksi ei ole isompia kiitoksia saanut ja sen korjausta on vaadittu.

Eläketurvan kannalta indeksointi on erityisen tärkeä asia. Työeläkkeiden indeksoinnilla varmistetaan sekä eläkkeelle siirtyvän aktiiviaikaiseen tulotasoon nähden kohtuullinen eläkkeen alkumäärä että maksussa olevan eläkkeen ostovoima. Ilman indeksiturvaa jo eläkkeen alkumäärä jäisi vaatimattomaksi ja maksussa olevan eläkkeen ostovoima heikkenisi nopeasti eläkevuosien aikana. Jos eläkkeitä ei olisi sidottu indeksiin, niin jo kahden prosentin vuotuinen inflaatio söisi eläkkeen ostovoimasta 40 prosenttia 25 vuodessa.

Vuodesta 2005 työeläke on laskettu koko työuran ansioiden ja iän mukaan porrastettujen karttumisprosenttien perusteella.  Samalla myös indeksiturvasäännökset muuttuivat. Kaikkia maksussa olevia eläkkeitä eläkkeensaajan iästä ja eläkkeen alkamisajasta riippumatta alettiin tarkistaa työeläkeindeksillä, joka on taitettu indeksi. Taitettu indeksi sinänsä on aikaisempaa perua, mutta siitä myöhemmin.  Laskentatavan muutos korosti entisestään aktiiviajan indeksiturvan merkitystä. Eläkeajan pituudesta ja hinta- ja palkka­tason kehityksestä riippuu olennaisesti, kuinka suuri osuus maksussa olevan eläkkeen arvosta on indeksiturvan osuutta.

Miten tähän sitten on tultu? Yksityisen puolen työeläkejärjestelmä (TEL) tuli voimaan vuonna 1962. Siitä asti aktiiviaikaiset ansiot eläkettä määrättäessä sekä maksussa olevat eläkkeet oli sidottu TEL-indeksiin aina vuoteen 1976 saakka. TEL-indeksin muutos määräytyi yksinomaan palkansaajien ansiotason muutoksen perusteella. Kun indeksiä alettiin soveltaa julkisen puolen tavoitetasoltaan 66 prosentin eläkkeisiin, syntyi ylieläkeongelmaksi kutsuttu ilmiö. Se näkyi siten, että julkiselta alalta eläkkeelle jääneen henkilön eläke saattoi jo joidenkin eläkevuosien jälkeen lähestyä tai jopa ylittää eläkkeensaajan aikaisempaa virkaa hoitamaan palkatun henkilön palkan.

Ylieläkeongelma ratkaistiin siirtymällä vuoden 1977 alusta ns. puoliväli-indeksiin, jossa hinta- ja ansiotason muutosten paino oli 50 prosenttia. Tämä oli voimassa vuoteen 1995 ja vuoden 1996 alusta siirryttiin ns. taitettuun indeksiin, jossa hintatason muutoksen paino on 80 prosenttia ja ansiotason muutoksen paino 20 prosenttia.

Millaista indeksiä pitäisi käyttää, riippuu suuresti siitä, millaisena työeläkkeiden ja eläkepalkan taso halutaan pitää ja halutaanko eläkemenoja kenties alentaa. Taitettu indeksi jokseenkin selkeästi kasvattaa eläkepalkan ja eläkkeen eroa ts. eläkkeen ostovoima laskee. Vuonna 2012 tosin kävi niin, että taitettu indeksi antoi eläkeläisen näkökulmasta paremman tuloksen kuin puoliväli-indeksi olisi antanut. Toistaiseksi näin on käynyt vain tämän kerran.

Miten työeläkeindeksiä sitten tulisi korjata? Mahdollisuuksia on monia, mutta pysytään nyt vain nykyisen ja eläkehistorian aikana aiemmin käytetyissä indekseissä. Taitetun indeksin korjausta vaadittaessa yleensä ainakin julki­lau­sumattomana tavoitteena on palata puoliväli-indeksiin. Parantaisiko se tilannetta on kokonaan toinen asia. Mikäli palkkojen nousu pysyy pitkään nykyisen kaltaisena, saattaisi käydä niin, että tilanne vain huononisi eläkeläisten kannalta.

Indeksejä mietittäessä ei kannattaisikaan miettiä, mikä niistä on paras, koska lopputulos riippuu monista seikoista. Eläkeläisten kannalta paras ratkaisu olisi käyttää sitä indeksiä, joka antaa parhaimman tuloksen. Palkkaindeksiä tuskin mukaan hyväksytään missään olosuhteissa, mutta nykyistä parempaan lopputulemaan eläkeläisten kannalta päästäisiin jo sillä, että sekä puoliväli-indeksi että taitettu indeksi olisivat vaihtoehtoina ja vuositasolla käytettäisiin eläkeläiselle paremman tuloksen antavaa indeksiä.. Järjestelmän voisi ulottaa myös kansaneläkkeisiin.

sunnuntai, 7. lokakuu 2018

Forssan ohjelma VII

Tässä osassa tarkastelen Forssan ohjelman vaatimusten viimeistä kohtaa eli maatalousohjelmaa. Se onkin aivan oma lukunsa vaatimusten joukossa. Suomen työväenliikkeelle maatalouden suuntaa koskeva ongelma oli erityisen tärkeä, koska Suomi oli 1900-luvun alussa vielä vahvasti maata­lousvaltainen maa. Nykynäkökulmasta Forssan kokouksen maatalousoh­jelma on puhtaasti menneen talven lumia.

Forssan puoluekokoukseen puoluehallinto laati pääasiassa Norjan työväenpuolueen ohjelman pohjalta viisi kohtaa käsittävän ehdotuksen, jonka keskeisenä tavoitteena oli sosialististen periaatteiden tuominen maatalousohjelmaan. Ehdotuksen keskeisinä ajatuksina oli yhteiskunnan omistuksen lisääminen ja maatalousosuuskuntien muodostamisen vauhdittaminen.

Forssan ohjelmaan tuli siis erillinen maatalousosa, jossa pyrittiin erilaisin keinoin saamaan valtion ja kuntien omistukseen lisää maata ja tiloja. Valtion omistamat maat piti antaa viljeltäväksi tilattomille tai osuuskunnille, mutta ei omistusoikeudella. Lisäksi valtion oli tuettava taloudellisesti pienviljelystä ja osuustoimintaa.

Maatalousohjelmanaan vaatii puolue:

1. Valtion ja kuntain nyt jo omistamia tiloja ja maa-aloja ei saa myydä eikä lahjoittaa.

Ajatuksena oli säilyttää tilat viljelykäytössä ja lisätä yhteiskunnan roolia maanomistuksessa.

2. Valtion ja kuntain omistamat asumattomat maa-alat ovat saatettavat viljeltäviksi, mutta ei omistusoikeudella.

Tässäkin korostuu ajatus yhteiskunnasta maanomistajana. Maa oli saatava viljelyyn ja turvattava viljelijöiden oikeudet. Selkeä sosialistinen elementti oli se, että viljelijä ei omistanut viljelemäänsä maata.

3. Pakollisesti myytäviksi joutuneet maatilat, kosket ja kaivannot ovat arvioitavat ja otettavat arvatusta hinnasta valtion omiksi.

Maatilojen osalta tämä liittyy kahteen edelliseen kohtaan.  

4. Kunnille on saatava oikeus pakkolunastuksella haltuunsa hankkia yksityisten tiloja tai osia niistä. Lunastus on luettava sen mukaan, mitä nuo maa-alat tuottavat.

Pakkolunastus on omaisuuden lunastamista yleiseen käyttöön korvausta vastaan. Suomessa sekä valtio että kunnat voivat pakkolunastaa maata kansalaisiltaan, joille tulee kuitenkin maksaa lunastetusta maasta täysi korvaus. Tämä kohta on siten toteutunut. Torpparikysymystä järjestettäessä sisällissodan jälkeen käytettiin myös pakkolunastusta varsin hyvin kokemuksen. Laajemmassa mitassa pakkolunastusta käytettiin seuraavan kerran sijoitettaessa siirtoväkeä sodan jälkeen.

5. Valtion hallussa olevat ja vasta lunastettavat maa-alat ovat annettavat tilattomille tai sellaisille osuuskunnille, joitten jäsenet itse viljelevät maata.

Nämä viisi kohtaa tukevat selkeästi ajatusta sosialistisesta yhteiskunnasta, jossa maa on tehokkaassa käytössä, mutta ei yksityisessä omistuksessa. Omistaja on yhteiskunta.

6. Valtionapua on annettava etupäässä pikkuviljelystä tarkoittaville toimenpiteille. Samoin kaikille osuustoiminnan luontoisille yksityisille maatalouden alalla.

Nykynäkökulmasta katsoen kyseessä on maataloustuki, joka kyllä on toteutunutkin, joskaan ei aivan tässä tarkoitetulla tavalla.

7. Torppareille ja maanvuokraajille on saatava täydellinen käyttöoikeus ja myöskin myyntioikeus vuokraamansa maan viljelystuotteisiin, sekä vuokra-ajan loputtua on heille maksettava täysi korvaus siitä, mitä vuokratun maan on heidän työnsä kautta kohonnut.

Tässä oli kyseessä akuutin tilanteen ratkaisu. Torpparivapautus ratkaisi tämän ongelman. Torpparijärjestelmän aikana ainakaan viimeinen kohta ei toteutunut.

 8. Metsästys- ja kalastusoikeus on heti tehtävä omistuksesta riippumattomaksi.

Metsästys ja kalastus ovat Suomessa pääosin luvanvaraisia, mutta omistusoikeudesta ne eivät riipu. Kalastus-/metsästyskortin lisäksi tarvitaan alueen omistajan lupa kalastaa tai metsästää. Metsähallitus myy luvat valtion alueille. Tavoite on siis toteutunut.

9. Erittäinkin valtion ja kuntain toimenpiteitten olisi maanviljelystä ja sen sivuelinkeinoja kaikilla tarkoituksenmukaisilla keinoilla edistettävä, varsinkin siten, että varsinainen rahvas maalla tulisi tuntemaan uusimmat työtavat ja soisi välttämättömät ammattitiedot.

Tavoitteen sinänsä voi katsoa toteutuneen. Missä määrin valtio ja kunnat maanviljelystä ja sen sivuelinkeinoja edistävät on sitten oma lukunsa.

10. Tilatonta väestöä on sivistettävä ja kasvatettava.

Tämä tavoite on toteutunut koulujärjestelmän kehityksen myötä.

11. Palkollissääntö on lakkautettava.

Palkollissääntö oli vanha laki vuodelta 1865. Se säänteli isäntien ja palkollisten suhteita ja kumottiin työsopimuslailla vuonna 1922. Alkuaan lakiin sisältyi palvelupakko, mutta se oli poistunut jo vuonna 1883. Tavoite siis toteutui parissa vuosikymmenessä.

Forssan maatalousohjelma oli tiukasti aikaansa sidottu ja siinä oli selkeä sosialistien näkemys maanomistuksesta.  Maatalousohjelman kaikki vaatimukset, sosialistista maanomistusta lukuun ottamatta, ovat tavalla tai toisella toteutuneet. Kokonaan toinen asia on, missä määrin ne ovat toteutuneet juuri sosialidemokraattien toimesta.

Forssan ohjelmassa luetellut 48 tavoitetta on nyt käsitelty. Ne ovat toteutuneet vaihtelevassa määrin. Kokonaisanalyysin ohjelman tavoitteiden toteutumisesta seuraavalla kerralla.

 

sunnuntai, 30. syyskuu 2018

Forssan ohjelma VI

Forssan ohjelmaan kuului myös 15 kohtainen kunnallinen ohjelma, jonka seitsemää ensimmäistä kohtaa tarkastelin edellisessä blogissa. Nyt ovat vuorossa kunnallisen ohjelman loput kahdeksan kohtaa.

8. Yleisemmän työttömyysajan sattuessa on kunnan hankittava asujamilleen riittävästi työtä ja riittävä alin palkka. Kuntien on perustettava yleisiä työttömyysrahastoja.

Tähän suuntaan on edetty, mutta ei vaatimus mitenkään toteutunut ole. Tammikuussa 2015 oli 359 600 työtöntä työnhakijaa ja kesäkuun lopussa 2018 272 700  (TEM). Tilastokeskuksen otostutkimuksen mukaan luku oli 192 200. Työttömiä siis riittää edelleen. Työttömyysturvan osalta tavoite on toteutunut paremmin, joskaan kunnat eivät hoida työttömyysturvaa. Kokonaan toinen asia on, missä määrin työttömyyden hoito yleensäkin kuuluu kunnille, mutta sehän oli Forssan kokouksen tavoite.

9. Kunnan työt ovat teetettävät ilman välikäsiä ja paikka maksettava sen tariffin mukaan, mikä kussakin ammatissa on silloin voimassa.

Tämä tavoite on varsin pitkälle toteutunut. Kunnat noudattavat työ- ja virkaehtosopimuksia ja huomattava osa kunnan töistä tehdään kunnan toimesta. Ei kuitenkaan kaikkia.

10. Työaika kunnan töissä on asetettava 8-tuntiseksi.

Tämä tavoite on toteutunut ja jopa ylittynyt. Työaika kunnissa on jo alle 8 tuntia ja sitä vaaditaan palautettavaksi takaisin kahdeksaan tuntiin.

11. Kuntain on perustettava työnvälitystoimistoja, joitten hallinnoissa tulee olla ainakin puolet työväen järjestöjen valitsemia edustajia.

Tällaisena tavoite ei ole toteutunut. Työvoimatoimistot kuuluvat valtionhallintoon, eivätkä työväenjärjestöt valitse niiden hallintoon ainoatakaan edustajaa. Työnvälityksen näkökulmasta tavoite on kohtuullisesti toteutunut. Työvoimatoimisto sentään löytyy useimmista kunnista, joistakin useampikin. Miten ne toimivat onkin sitten taas eri juttu.

12. Kunnallinen kielto-oikeus on saatava aikaan, kunnes yleinen kieltolaki on säädetty.

Kieltolaki tuli ja meni, kts. Forssan ohjelma II.

13. Koulutarpeet kunnan kustannuksella sekä muuten mitä yleinen puolueohjelma tässä kohden määrää.

Peruskoulun osalta tämän voi katsoa toteutuneen. Toisen asteen osalta ei ole toteutunut.

14. vähävaraisia varten todellinen köyhän asianajaja, jonka valitseminen jätettäköön vähävaraisten huostaan.

Tämä on hieman ongelmallinen kohta sikäli, että nykynäkökulmasta on hieman hankala hahmottaa mitä tässä haetaan. Ilmeisesti tällä tarkoitetaan henkilöä, joka erityisesti seuraa köyhien tilannetta ja mahdollisesti tekee aloitteita tilanteen korjaamiseksi (vrt. potilasasiamies yms.), sekä auttaa viranomaisten kanssa. En ainakaan tunnista mitään tällaista toteutuneen.

15. Kunnallisia tehtaitten- ja ammattitarkastajia on asetettava, joitten valitsemiseen riittävän suuri vaikutus työläisille on annettava.

 Ammattientarkastus on toteutunut, joskin toimii nykyisin varsin eri tavalla.  Ensimmäiset määräykset annettiin vuonna 1899, jolloin saatiin kaksi ensimmäistä ammattientarkastajaa.  Mielenkiintoista tässä on se, että alkuvaiheessa työntekijät vastustivat parannuksia useammin kuin työnantajat.

Vuonna 1927 annetun ammattientarkastuslain mukaan kunnan oli palkattava ammattientarkastajia, jos niiden alueella oli työntekijöiden suojelua koskevien säännösten alaisia yrityksiä. Vuoden 1973 työsuojelunvalvontalain myötä kunnallisista ammattientarkastajista luovuttiin. Tehtävää ryhtyivät hoitamaan työnantajien nimeämät työsuojelupäälliköt, työntekijöiden keskuudestaan valitsemat työsuojeluvaltuutetut sekä yhteistoimintaa varten perustetut työsuojelutoimikunnat.

Tässä tarkasteltujen vaatimusten osalta voidaan todeta osan toteutuneen lähes sellaisenaan. Osa ei ole toteutunut vaatimuksen mukaisena, mutta toteutunut jollakin muulla tavalla ja joku on toteutunut jokseenkin vaatimuksen mukaisena.

Vielä on tarkastelematta Forssan ohjelman maatalousohjelma, johon palataan jatkossa.

sunnuntai, 23. syyskuu 2018

Forssan ohjelma V

Olen nyt käsitellyt Forssan ohjelmasta puolueen lähimmät vaatimukset, 11 kohtaa, työväensuojelun lainsäädäntö, myös 11 kohtaa. Jäljellä on vielä kunnallinen ohjelma, 15 kohtaa ja maatalousohjelma, 11 kohtaa. Nyt on vuorossa kunnallisen ohjelman seitsemän ensimmäistä kohtaa.

 Kunnallisena ohjelmanaan vaatii puolue:

1.Äänioikeusoloja korjattaessa ei kunkunnallista vaalioikeutta missään tapauksessa saa asettaa äänioikeutta ahtaammalle. Työväelle on kunnallisissa edustuslaitoksissa myönnettävä väkilukuun nähden suhteellinen määrä edustajasijoja.

Ensimmäinen osa on toteutunut, mutta ei jälkimmäinen. Tämä liittyy lähimpien tavoitteiden ensimmäisen kohdan yleiseen ja yhtäläiseen vaalioikeuteen. Valtiollisella tasollahan tavoite saavutettiin jo vuosien 1904–1906 eduskuntauudistuksessa. Kunnallisella puolueella toteutumista olikin odoteltava pidempään. Siellä äänioikeus oli porrastettu tulojen mukaan aina vuoteen 1917. Sisällissodan vuoksi ensimmäiset yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat kunnallisvaalit päästiin järjestämään vasta vuonna 1918.

Tavoitteen jälkimmäinen osa ei ole toteutunut. Edustus perustuu puolueiden vaalimenestykseen eikä väestön luokka-asemaan sellaisenaan. Työväestön määritelmäkin on tuottanut ongelmia. Tästä on hyvä esimerkki SAK:n periaateohjelma. Vuonna 1971 hyväksytyssä periaateohjelmassa määritellään myös työttömien kuuluminen työväkeen, mutta maininta on jo ajat sitten poistettu SAK:n periaateoh­jel­masta. On siis tulkinnanvaraista kuuluvatko työttömät työväestöön.

2.Tilanahtauden ja siitä johtuvien terveydellisten sekä muiden epäkohtain poistamiseksi ynnä monien muiden vaatimusten tyydyttämiseksi on kuntain, varsinkin kaupunkikuntain, ostettava lisämaita mahdollisimman suurissa määrissä.

Tämä liittynee kaavoituspolitiikkaan siten, että kaupungin omistama maa on halvempaa ja sille on siten helpompi rakentaa kohtuuhintaisia asuntoja. Liittyy siten kohtaan 4. Kunnat ovat hankkineet maata omistukseensa, mutta merkitseekö se tämän tavoitteen toteutumista. Voitaneen todeta tavoitteen toteutuneen osittain.

3. Kuntien on otettava haltuunsa sellaiset yleiselle hyvinvoinnille tärkeät liikealat, joita se menestyksellä voi hoitaa tai jotka yksityisten hallussa ollen saattavat kunnan jäsenet heistä suuressa määrässä riippuvaisiksi.

Sosialisointi ei ole onnistunut millään tasolla. Nähtävästi puolue on luopunut koko ajatuksesta jo ajat sitten.

4. Työväen asuntopulan poistamiseksi on kuntain rakennettava riittävästi ajanmukaisia asuntoja sekä yksityistä yritteliäisyyttä sillä alalla vissien ohjeiden alaisena kaikin tavoin edistettävä. Kunnallisia yömajoja on järjestettävä.

Asuntopula näyttää olevan ikuisuuskysymys. Sitä on yritetty poistaa vaihtelevalla menestyksellä, mutta edelleen se vaivaa. Sinänsä asuntoja on kyllä riittävästi, mutta ne eivät läheskään aina ole siellä, missä ihmiset ovat ja tilanne elää kaiken aikaa. Voidaan todeta tavoitteen toteutuneen vain osittain.

5. Sairaanhoito, lääkärinapu lääkkeet ja hautaus kunnan kustannuksella. Näitä maksuja ei saa pitää vaivaisapuna.

Tämä tavoite ei ole toteutunut miltään osin.

6. Turvattomain lasten ja vanhusten hoito on ajanmukaisella ja inhimillisellä tavalla järjestettävä.

Tilanne on parempi kuin ohjelman laatimisen aikaan, mutta vakavia ongelmia on edelleen. Tavoitteessa on edistytty, mutta se ei ole toteutunut.

7. Työväestölle on laitettava kuntain kustannuksella terveellisiä, hyvin järjestettyjä ja maksuttomia kesälomasiirtoloita.

Kesäsiirtolat tulivat ja menivät. Aika ja yhteiskunnallinen kehitys ovat ajaneet niistä ohi, mutta tavoite jollakin tasolla toteutui. Toki leirejä vieläkin järjestetään, mutta ne ovat luonteeltaan toisenlaisia, usein vain viikon mittaisia.

Nämä 7 tavoitetta ovat toteutuneet vaihtelevassa määrin. Oikeastaan vain äänioikeutta koskevat tavoitteet ovat täysin toteutuneet. Osa tavoitteista, kuten asuntopulan poistaminen, ovat osoittautuneet ikuisuuskysymyksiksi. Mutta kokonaisuutena kunnallisen ohjelman seitsemän ensimmäisen kohdan osalta voidaan todeta niiden toteutuneen kohtalaisesti.

Vieläkin on käsittelemättä 21 tavoitetta. Palataan asiaan taas viikon kuluttua.

  • Matti Wuorikoski. Kirjeitä korvesta

    Ylijäämäkansalaisen mietteitä Raholan korvesta.
    Muuten, korpi ei ole laaja asumaton alue, vaan maastotyyppi.

    Motto: Älkää katsoko heidän suutaan, katsokaa heidän käsiään.