Läntisissä teollisuusmaissa kehittyi sodan jälkeen sosiaalipolitiikka, jota nimitetään hyvinvointivaltioksi. Erityisen laajan muodon se sai  pohjoismaissa ja niiden osalta puhutaankin pohjoismaisesta mallista. Malli on tuonut paljon hyvää, mutta sitä on myös kritisoitu. Niinpä ajattelin pohdiskella asiaa hieman tarkemmin, ehkä useammassakin kirjoituksessa, aloittaen nimestä.

Meillä puhutaan hyvinvointivaltiosta, kun puhumme sosiaaliturvastamme. Hyvinvointivaltio ei ole suomalaisten tai edes pohjoismaiden yksinoikeus. Hyvinvointivaltiona pidetään  hyvin monenlaisia maita kuten: Pohjoismaat, Länsi-Euroopan maat ja jopa Yhdysvallat. Mainitut valtiot ja alueet poikkeavat paljonkin toisistaan eivätkä niiden hyvinvointijärjestelmätkään ole samanlaisia. Suomen siis katsotaan     kuuluvan  “pohjoismaiseen malliin”. Mallin tunnusmerkkeinä pidetään korkeaa työllisyysastetta, laaja-alaista julkista politiikka, julkisesti tuotetuttuja hyvinvointipalveluita ja universalismin periaatetta niin tulonsiirroissa kuin palveluissakin. Tuloksena ovat  korkeat sosiaalimenot ja veroprosentit, mutta vastapainona ovat  alhainen köyhyys, tasainen tulonjako   ja sukupuolten välinen tasa-arvo.  Lyhyesti sanottuna hyvinvointivaltiolla ymmärretään sellaista demokraattista ja vaurasta valtiota, joka kantaa vastuuta kansalaisten sosiaalisesta turvallisuudesta ja tasa-arvon edistämisestä.  

 Mutta onko kyse kuitenkaan hyvinvoinnista? Käsite hyvinvointivaltio on enemmänkin käännösvirhe kuin tosiasia. Nimi tulee englannin kielen käsitteestä welfare state, jolla ymmärretään sosiaalivaltiota, sellaista yhteiskuntaa, jossa valtio tarjoaa sosiaaliturvaa. Ilmaisu welfare mother tarkoittaa sosiaaliturvan varassa elävää äitiä, ei suinkaan hyvinvoivaa äitiä. Hyvinvoinnista yleensä käytetään ilmaisua well-being.

 Sosiaalivaltioon viittaa sekin, että  hyvinvointivaltiota yleensä mitataan julkisten sosiaalimenojen kansantuoteosuudella. Mitä suurempi osuus kansantuotteesta käytetään julkisiin sosiaalimenoihin, sitä laajempi on hyvinvointivaltio. Hyvä sosiaaliturva on kieltämättä perusta hyvinvoinnille, mutta ei vielä hyvinvointia. Kun puhumme hyvinvointivaltiosta niin tosiasiassa puhummekin sosiaalivaltiosta.

Käsitteet eivät todellakaan ole viattomia, sanoillahan meitä vaalikarjaa hallitaan. Hyvinvointivaltion yksi keskeinen piirre on kansalaisten holhous ja kontrolli, jota viranomaiset   toteuttavat sosiaaliturvaa hyväksi käyttäen. Kuka hyvänsä suomalainen työtön tai toimeentulotuen saaja voi kertoa tästä mielenkiintoisia kokemuksia. Oikeassa hyvinvointivaltiossa varmaan selvittäisiin pienemmälläkin valvonnallla, mutta  sosiaalivaltion puitteisiin ison veljen rooli sopii hyvin.

Hyvinvointiyhteiskunta on siis varsin epämääräinen käsite. Kuvittelisin sen yhteiskunnaksi, jossa voidaan hyvin, mutta mitä hyvinvointi itse asiassa on? Onko se vastakohta pahoinvoinnille? Luultavasti hyvinvointivaltio tuottaakin hyvinvointia sosiaaliturvan saajille, mahdollisesti  koko yhteiskunnallekin. Jälkimmäinen on kuitenkin näyttökysymys, josta ei olla yksimielisiä.   Ainakaan erilaisten blogien seuraamisen perusteella ei aina tule kovin vakuuttuneeksi siitä hyvinvoinnista. Pikemminkin päinvastoin. Varsin useinhan todistellaan melkoisella innolla Suomen kurjuutta.

Tilannetta vielä sekoittaa käsitteen hyvinvointivaltio korvaaminen käsitteellä hyvinvointiyhteiskunta. Ne voidaan ymmärtää synonyymeina, mutta siitä ei välttämätä ole kyse. On viitteitä siitä, että käsitteiden vaihdon tavoitteena olisikin kyseenalaistaa hyvinvointivaltio, jopa sosiaalivaltion mielessä, ja luoda tilaa markkinoille tälläkin alueella? Eivät markkinat sinänsä mikään kummitus ole, mutta ei ajatus poliittisestikaan aivan viaton ole.

Kun julkinen sosiaaliturva, jota siis kutsumme hyvinvointivaltioksi,  ei välttämättä tuo kansalaisilleen hyvinvointia, on huvittavaa, että hyvinvointivaltio käsitteessä on sana hyvinvointi.  Selkeämpää olisi käyttää nimitystä sosiaalivaltio, siitähän tässä kuitenkin on kyse.  Tärkeintä asiassa on luonnollisesti sisältö ja siihen palaan seuraavissa kirjoituksissa,  mutta pitäisin kuitenkin suotavana, että nimilapusta sentään selviäisi mistä todella on kyse.