Suomen sosialidemokraattinen puolue on osallistunut eduskuntavaaleihin ensimmäisistä vaaleista vuonna 1907 lähtien. Sellaisenaankin se on melkoinen saavutus.  Menestyskin on ollut kohtuullisen hyvä, joskin pitkän ajan trendi on ollut laskeva. Ajallisesti voidaan puhua kolmesta vaiheesta: aika ennen itsenäistymistä, itsenäistymisestä viime sotiin ja sotien jälkeinen aika.

Autonomian aika

Suomen yksikamarisen eduskunnan ensimmäiset vaalit järjestettiin maaliskuussa 1907. SDP menestyi niissä mainiosti saavuttaen suurimman puolueen aseman 80 paikallaan ja 37,03%:n ääniosuudellaan. Seuraavaksi tullut oli suomalainen puolue (vanhasuomalaiset, suomettarelaiset) 27,3 %:n kannatuksellaan. Autonomian aika oli SDP:n parasta aikaa kannatuksella mitaten. Vastaavaan se ei ole koskaan myöhemmin yltänyt.

Autonomian aikana vaaleja oli usein, sillä eduskunta hajotettiin vähintäänkin parin vuoden välein ja hajotusta seurasivat uudet vaalit.  SDP menestyi niissä hyvin lisäten kannatustaan. Parhaan tuloksen puolue saavutti vuoden 1916 eduskuntavaaleissa, 103 paikkaa kannatuksen ollessa 47,29 %. Ainoa kerta Suomen historiassa, jolloin yksi puolue on saanut enemmistön eduskun­tapaikoista.

Puolue ajoi heinäkuussa 1917 läpi valtalain, jolla korkein valta Suomessa siirrettiin eduskunnalle. Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan, eikä valtalaki tullut koskaan voimaan.  Seuranneissa vaaleissa SDP menetti kannatustaan saaden 92 edustajaa ääniosuuden ollessa 44,79 %.

Sisällissodan jälkeen

Keväällä 1918 luovuttiin punaisesta viivasta ja tartuttiin kivääriin traagisin seurauksin. Ensimmäisissä vaaleissa sisällissodan jälkeen vuonna 1919 SDP sai vielä 80 paikkaa kannatuksen ollessa 37,98 %. Tämän jälkeen tapahtui puolueen kannatuksessa selkeä lasku. SDP jakautui sisällissodan jälkeen, joskaan Moskovassa perustettu SKP ei saanut toimintaoikeuksia Suomessa. Silti se ja perustetut korvikepuolueet vaikuttivat SDP:n kannatukseen ja koko 20-luvun kannatusluvut olivat alle 30 %.  1930-luvulla kannatus taas Kominternin harjoittama kansanrintamapolitiikka salli kommunistienkin äänestää sosialidemokraatteja ja kannatus nousi yli 30 %:n ollen parhaimmillaan 1939 vaaaleissa 39,77 %  ja 85 paikkaa.

Sisällissodan ja talvisodan välinen aika oli poliittisesti värikästä. Oikealla oli lapuanliike ja sen jälkeen isänmaallinen kansanliike (IKL).  Tuohon aikaan kuuluu myös Kominternin toiminta, mikä vaikutti myös suomalaisen vasemmiston politiikkaan. Kiistely työmiehen sielusta toi myös tulosta, SAJ hajosi demarien ja kommunistien riitoihin 1929 ja heinäkuussa 1930 se lakkautettiin lopullisesti sisäasiainministeriön toimesta. Demarit puolestaan perustivat SAK:n lokakuussa 1930.

Sotien jälkeen

Seuraava vaihe SDP:n kannatushistoriassa alkoi sotien jälkeen. Vuoden 1945 vaaleissa oli jo mukana SKDL, joka sai 49 paikkaa ääniosuuden ollessa 23,47% (maalaisliitto sai myös 49 paikkaa, mutta ääniosuus oli 21,35%). SDP sai 50 paikkaa 25,08% ääniosuudellaan, ollen eduskunnan suurin puolue yhden paikan erolla maalaisliittoon ja SKDL:oon. Tuon jälkeen SDP ei ole enää yltänyt 30 %:n ääniosuuteen.   Sotien jälkeen SDP:n paras tulos on vuodelta 1995, jolloin se sai 63 paikkaa 28,25 %:n ääniosuudella. Heikoin tulos on edustajapaikkoina on  vuodelta  1962, jolloin puolue sai 38 paikkaa 19,50 %:n ääniosuudella. Tuolloin keskeisin syy heikkoon tuloksen oli puolueriita.

Toiseksi parhaan tuloksensa sodan jälkeen, ääniosuudella mitattuna, puolue saavutti 1966, 55 paikkaa 27,25 %:n ääniosuudella. Paras tulos sotien jälkeen sekä paikkaluvulla että ääniosuudella mitattuna on vuodelta 1995, 63 paikkaa 28,25 %:n ääniosuudella.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ääniosuus oli vieläkin alempi kuin vuonna 1962 eli 19,10 %, mutta sillä sai 42 edustajapaikkaa. Vuoden 2015vaaleissa osuus jäi 16,5 prosenttiin, pudotusta 2,6 prosenttiyksikköä ja 8 edustajapaikkaa. Ääniosuudella mitattuna puolueen historian heikoin vaalitulos.

Pitkällä aikavälillä SDP:n kannatuksessa on selkeä laskeva trendi. Käännekohtia ovat olleet sisällissota ja viime sodat. Siitä ei kuitenkaan voi vetää sitä johtopäätöstä, että puolueen harjoittama politiikka olisi huonontunut samaan tahtiin. SDP:n omia tekemisten lisäksi kehitykseen on vaikuttanut poliittisen toimintaympäristön muutos em. ajankohtina. Suhteessa poliittisen ympäristön muutoksiin puolue on pärjännyt kohtuullisen hyvin.

”Maagiseksi” kannatusrajaksi puolueille on sotien jälkeen muodostunut 25 %. Sen ylittäminen edes prosentin kymmenyksillä on osoittautunut vaikeaksi ja siihenkin SDP on kyennyt   viimeksi 1995, jolloin ääniosuus oli 28,25 %.

Entä nyt?

Tämänhetkinen tilanne on se, että vasemmiston yhteiskannatuksellakin on vaikeuksia tuon ”maagisen” 25 %:n rajan kanssa. Vuoden 2011 vaaleissa yhteiskannatus oli vielä 27,23 %, mutta vuoden 2015 vaaleissa jäätiin jo alle 25 %:n yhteiskannatukseen. Gallupeissakin yhteiskannatus jää jatkuvasti alle 25 prosentin. Vaalit ovat kuitenkin se todellinen mittari, jolla poliittiset voimasuhteet ratkaistaan vaali­kaudeksi. Gallupit antavat hyvää palautetta nykytilasta, eikä siltä palautteelta kannata ummistaa silmiään eikä sulkea korviaan.

Pitkän aikavälin trendi ei lupaa demareille hyvää. Onko nyt tultu sille rajalle, jolloin kannatus jää pysyvästi alle 20 prosentin? Edustajamäärä on laskenut kolmissa peräkkäisissä vaaleissa. Vuoden 2015 vaalien jälkeen kannatus laski 14,8 prosenttiin.  Laskua vaaleista vielä 1,7 prosenttiyksikköä. Se oli sinänsä jokseenkin odotettu ilmiö ja kannatus on siitä noussut vuoden 2015 vaalien kannatuksen yläpuolelle. Parhaimmillaan kannatus on ohittanut päähallituspuolue keskustan, mutta kannatusta ei ole saatu pysyvästi edes yli 20 prosentin, vaan se on liikkunut siellä 18 prosentin tuntumassa. Tavoiteltava kannatus olisi kuitenkin tuolla 25 prosentin tuntumassa +- parin prosenttiyksikön puitteissa. Kykeneekö SDP siihen, vai jatkuvatko vaivaisvuodet?