Sosialidemokraattisen puolueen vuonna 1903 puoluekokouksessaan Forssassa hyväksymä periaateohjelma lienee tunnetuin suomalaisen puolueen periaateohjelma. Tunnettuus perustuu kuitenkin enemmän nimeen kuin sisällön tuntemiseen. Forssan ohjelman taustalla on Karl Kaytskyn kirjoittama vuonna 1892 julkaistu Erfurtin ohjelma, joka julkaistiin suomeksi vuonna 1899. Kirja on Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen Erfurtissa vuonna 1891 hyväksymän ohjelman periaatteellisen puolen selitys.

Erfurtin ohjelman vaatimukset on otettu Forssan ohjelmaan joiltakin osin lähes sanasta sanaan. Usein sanotaan ohjelman jo toteutuneen, mutta ihan niin asia ei ole. Monia asioita siitä toki on toteutunut, mutta eivät suinkaan kaikki kohdat.

Ohjelmassa on lueteltu 48 tavoitetta jaettuna neljään ryhmään. Sen lisäksi ovat yleiset tavoitteet, joihin ei tässä sellaisenaan puututa. Tavoitteet on ryhmitelty seuraavasti: Sosiaalidemokraattisen puolueen lähimmät vaatimukset, joita on 11 kohtaa, työväensuojelun lainsäädäntö, myös 11 kohtaa, kunnallinen ohjelma, 15 kohtaa ja maatalousohjelma, 11 kohtaa.

Seuraavassa tarkastelen kutakin ryhmää ja kohtaa erikseen ja arvioin onko tavoite toteutunut. Kohtia on niin paljon, että joudun jakamaan kirjoitukseni useampaan osaan. Etenen siinä järjestyksessä kuin tavoitteet on ohjelmaan kirjattu.

Sosiaalidemokraattisen puolueen lähimpinä vaatimuksina ovat:

1. Yleinen, yhtäläinen ja välitön vaali- ja äänioikeus kaikille 21 vuoden ikäisille Suomen kansalaisille sukupuoleen katsomatta kaikissa vaaleissa ja äänestyksissä sekä kunnallisella että valtiollisella alalla. Suhteellinen edustus ja yksikamari järjestelmä. Salainen äänestys. Vaalien ja äänestysten toimittaminen lain määräämänä vapaapäivänä. Palkkio valituille edusmiehille kaikilla aloilla.

Tämä kohta on yksi kokonaan toteutuneista. Valtiollisella tasolla se toteutui varsin nopeasti vuoden 1904–1906 eduskuntauudistuksessa. Suomen yksikamarisen eduskunnan ensimmäiset vaalit järjestettiin 15. ja 16. maaliskuuta 1907. Ikäraja tuossa vaiheessa tosin oli 24 vuotta eikä 21 kuten vaatimuksena oli. Nyt ikäraja on 18, joten siltä osin tavoite on ylitettykin.

Kunnallisella puolueella toteumista olikin odoteltava pidempään. Siellä äänioikeus oli porrastettu tulojen mukaan aina vuoteen 1917. Sisällissodan vuoksi ensimmäiset yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvat kunnallisvaalit päästiin järjestämään vasta vuonna 1918.

2. Välitön lainsäädäntö-oikeus kansalle lakien esittämis- ja hylkäämisoikeuden kautta.

Tämä kohta ei ole toteutunut vieläkään. Lainsäädännöstä vastaa eduskunta. Lähinnä tätä on kansalaisaloite. Siitä astui voimaan laki 1.3.2012. Tämän valtiollisen tason vaikuttamiskeinon käyttäminen edellyttää, että aloitetta kannattaa vähintään 50 000 äänioikeutettua Suomen kansalaista kuuden kuukauden kuluessa. Kansalaisaloitteen perusteella on jo hyväksytty kaksi lakia; kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista ja äitiyslaki. Eduskuntaan saakka päässeitä aloitteita on jo yli 20. Vastaavaa hylkäysoikeutta ei ole edes esitetty.

3.  Täydellinen yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapaus.

Tämä kuuluu toteutuneisiin kohtiin. Voidaan tietysti kiistellä ovatko vapaudet täydellisiä, koska niihin liittyy rajoituksiakin.

4. Yleinen koulupakko. Maksuton opetus kaikissa oppilaitoksissa. Kansakouluissa maksuttomat opetusvälinekappaleet sekä ylläpito kaikille oppilaille, ylemmissä oppilaitoksissa niille, joka osottavat erityistä kykyä. Kansakoulu on järjestettävä kaikkien ylempäin oppilaitosten pohjakouluksi.

Tämänkin kohdan voi katsoa toteutuneen. Koulupakon sijaan meillä on oppivelvollisuus. Suomi otti käyttöön oppivelvollisuuden vuoden 1921 oppivelvollisuuslailla, joka määräsi kaikille pakolliseksi vähintään kuusivuotisen kansakoulun oppimäärän suorittamisen. Nykyisin oppivelvollisuus suoritetaan peruskoulussa. Oppivelvollisuus on mahdollista suorittaa myös muulla tavoin kuin peruskoulua käymällä. Tällöin oppivelvollisen vanhemmat ovat vastuussa siitä, että oppivelvollinen saa perusopetuksen oppimäärän mukaiset tiedot. Käytännössä oppivelvollisuus suoritetaan käymällä peruskoulua.

Kansakoulu on jo historiaa ja peruskoulu hoitaa peruskoulutuksen ja on edellytyksenä ylempiin oppilaitoksiin pääsemiseksi, eikä lukukausimaksujakaan peruskoulussa ole, joten vaatimus on toteutunut varsin hyvin.

5. Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.

Tämä kohta ei ole toteutunut kuin osittain. Pohjoismaissa on valtion ja luterilaisen enemmistökirkon suhteet järjestetty vuosisatojen ajan valtiokirkkojärjestelmän mukaisesti, jolloin luterilainen kirkko kuului kiinteästi valtion hallintoon.

Valtiokirkkojärjestelmä Suomessa on purettu.  Perustuslain mukaan kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta säädetään kirkkolaissa. Kirkkolain sisällöstä päättää kirkolliskokous, joka on kirkon ylin päättävä elin. Kirkolla on itsenäinen julkisoikeudellinen asema. Kirkko osallistuu yhteiskunnalle kuuluvien tehtävien hoitoon, kuten esimerkiksi väestökirjanpitoon. Koulujen uskonnonopetus on puolestaan valtion tehtävä. Tavoitteena on antaa yleissivistystä kaikista uskonnoista, eikä opetus ole tunnustuksellista.

Tässä on käsitelty lähimpien vaatimusten ensimmäiset viisi kohtaa. Välittömistä vaatimuksista on vielä käsittelemättä kuusi kohtaa, joihin palaa seuraavassa kirjoituksessa.