Kyseessä siis on kaksi eläkejärjestelmää, joiden rahoitus on erilainen ja samoin niiden indeksiturva on erilainen. Kansaneläkeindeksi ei ota lainkaan huomioon yleistä ansiotulojen kehitystä, vaan on sidottu ainoastaan hintakehitykseen. Työeläkeindeksi puolestaan ottaa huomioon sekä hinta- että palkkatason muutokset. Kun kyseessä ovat eri järjestelmät, siitä seuraa, että muutos yhdessä järjestelmässä ei vaikuta toiseen järjestelmään, muutokset on tehtävä kumpaankin erikseen. Seuraavassa keskityn työeläkejärjestelmään, jossa pitkään on käyty keskustelua ns. taitetusta indeksistä. Taitettu indeksi ei ole isompia kiitoksia saanut ja sen korjausta on vaadittu.
Eläketurvan kannalta indeksointi on erityisen tärkeä asia. Työeläkkeiden indeksoinnilla varmistetaan sekä eläkkeelle siirtyvän aktiiviaikaiseen tulotasoon nähden kohtuullinen eläkkeen alkumäärä että maksussa olevan eläkkeen ostovoima. Ilman indeksiturvaa jo eläkkeen alkumäärä jäisi vaatimattomaksi ja maksussa olevan eläkkeen ostovoima heikkenisi nopeasti eläkevuosien aikana. Jos eläkkeitä ei olisi sidottu indeksiin, niin jo kahden prosentin vuotuinen inflaatio söisi eläkkeen ostovoimasta 40 prosenttia 25 vuodessa.
Vuodesta 2005 työeläke on laskettu koko työuran ansioiden ja iän mukaan porrastettujen karttumisprosenttien perusteella. Samalla myös indeksiturvasäännökset muuttuivat. Kaikkia maksussa olevia eläkkeitä eläkkeensaajan iästä ja eläkkeen alkamisajasta riippumatta alettiin tarkistaa työeläkeindeksillä, joka on taitettu indeksi. Taitettu indeksi sinänsä on aikaisempaa perua, mutta siitä myöhemmin. Laskentatavan muutos korosti entisestään aktiiviajan indeksiturvan merkitystä. Eläkeajan pituudesta ja hinta- ja palkkatason kehityksestä riippuu olennaisesti, kuinka suuri osuus maksussa olevan eläkkeen arvosta on indeksiturvan osuutta.
Miten tähän sitten on tultu? Yksityisen puolen työeläkejärjestelmä (TEL) tuli voimaan vuonna 1962. Siitä asti aktiiviaikaiset ansiot eläkettä määrättäessä sekä maksussa olevat eläkkeet oli sidottu TEL-indeksiin aina vuoteen 1976 saakka. TEL-indeksin muutos määräytyi yksinomaan palkansaajien ansiotason muutoksen perusteella. Kun indeksiä alettiin soveltaa julkisen puolen tavoitetasoltaan 66 prosentin eläkkeisiin, syntyi ylieläkeongelmaksi kutsuttu ilmiö. Se näkyi siten, että julkiselta alalta eläkkeelle jääneen henkilön eläke saattoi jo joidenkin eläkevuosien jälkeen lähestyä tai jopa ylittää eläkkeensaajan aikaisempaa virkaa hoitamaan palkatun henkilön palkan.
Ylieläkeongelma ratkaistiin siirtymällä vuoden 1977 alusta ns. puoliväli-indeksiin, jossa hinta- ja ansiotason muutosten paino oli 50 prosenttia. Tämä oli voimassa vuoteen 1995 ja vuoden 1996 alusta siirryttiin ns. taitettuun indeksiin, jossa hintatason muutoksen paino on 80 prosenttia ja ansiotason muutoksen paino 20 prosenttia.
Millaista indeksiä pitäisi käyttää, riippuu suuresti siitä, millaisena työeläkkeiden ja eläkepalkan taso halutaan pitää ja halutaanko eläkemenoja kenties alentaa. Taitettu indeksi jokseenkin selkeästi kasvattaa eläkepalkan ja eläkkeen eroa ts. eläkkeen ostovoima laskee. Vuonna 2012 tosin kävi niin, että taitettu indeksi antoi eläkeläisen näkökulmasta paremman tuloksen kuin puoliväli-indeksi olisi antanut. Toistaiseksi näin on käynyt vain tämän kerran.
Miten työeläkeindeksiä sitten tulisi korjata? Mahdollisuuksia on monia, mutta pysytään nyt vain nykyisen ja eläkehistorian aikana aiemmin käytetyissä indekseissä. Taitetun indeksin korjausta vaadittaessa yleensä ainakin julkilausumattomana tavoitteena on palata puoliväli-indeksiin. Parantaisiko se tilannetta on kokonaan toinen asia. Mikäli palkkojen nousu pysyy pitkään nykyisen kaltaisena, saattaisi käydä niin, että tilanne vain huononisi eläkeläisten kannalta.
Indeksejä mietittäessä ei kannattaisikaan miettiä, mikä niistä on paras, koska lopputulos riippuu monista seikoista. Eläkeläisten kannalta paras ratkaisu olisi käyttää sitä indeksiä, joka antaa parhaimman tuloksen. Palkkaindeksiä tuskin mukaan hyväksytään missään olosuhteissa, mutta nykyistä parempaan lopputulemaan eläkeläisten kannalta päästäisiin jo sillä, että sekä puoliväli-indeksi että taitettu indeksi olisivat vaihtoehtoina ja vuositasolla käytettäisiin eläkeläiselle paremman tuloksen antavaa indeksiä.. Järjestelmän voisi ulottaa myös kansaneläkkeisiin.